5.1.2015

Kohta mennään taas...

Joululoma, se oli lyhyt. Tytöt ja valmentajat latailivat akkuja viikon päivät, jonka jälkeen aloitettiin hiomisurakka. Tämän viikon perjantaina uusi koreografia saa kisadebyytin Vantaan Winter Gamesissa. 

DSC_0466

Kiirettä on siis pitänyt. Ohjelma toki rakennettiin yhteistuumin valmentajien Minnan ja Johannan sekä Susanna Luukkalan kanssa elokuussa, mutta hyppynaruohjelman siistiminen vei niin suuren huomion, että ohjelman hiominen alkoi vasta SM-kisojen jälkeen. Sitä ennen ohjelma muhi tyttöjen mielissä odottaen sitä aikaa, että pääsemme toden teolla uuden ohjelman kimppuun. Todellisuudessa ohjelmaa on ehditty hioa vasta viimeisen viikon ajan. Ensimmäinen kisa tulee siis vastaan todella nopeasti.

DSC_0408

Kausi alkaa kahdella kv-kisalla ja kokoonpanot näihin kisoihin vaihtelevat. Pääasia, että kaikki voimistelijat saavat myös kokemusta näistä kisoista. Miss Valentine kun on vastassa jo reilun kuukauden päästä.

DSC_0446

DSC_0400

Valmista ei siis vielä ole, mutta suurella innolla ja kovalla työllä joukkue on varmistanut salilla sen, että Winter Gamesissa on hyvä avata kisakausi harjoituksena kohti tärkeitä kisoja Tartossa ja sen jälkeen tulevia kotimaankisoja.

DSC_0389

DSC_0479

DSC_0474

DSC_0471

DSC_0393

DSC_0421

DSC_0390

DSC_0388

DSC_0397

DSC_0480

DSC_0422

Tsemppiä kaikille Vantaan karsintakisaan ja lasten sarjoihin! Nähdään perjantaina!



4 kommenttia:

  1. Ootte tosi hyviä! Milloin paljastatte teeman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teema tulee esille viimeistään Miss Valentineen kun saadaan uudet puvut päälle. Ehkä jo sitä ennen ;)

      Poista
  2. Mitä pukua käytitte Winter gamessa? Oliko se säihkeen vanha?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lainasimme Säihkeen syksyn pukuja WInter gamesissa sillä omat uudet puvut eivät ehtineet tähän kisaan.

      Poista