18.1.2014

Jotain vanhaa ja jotain uutta -kevät

Hengähdystauko ja joululoma on nyt takanapäin. Salilla treenaa jälleen äärimmäisen motivoitunut joukkueellinen Split-tyttöjä. Onnistuneen syyskauden jälkeen treenataan, jos mahdollista, vieläkin suuremmalla innolla. Syksyn ja kauden päättymisen jälkeen jännitäviä muutoksiakin mahtuu uuteen vuoteen.
Viime syksynä joukkueessa voimisteli vielä 6 vuonna 2004 syntynyttä tyttöä, ja ikäväksemme jokaista alaikäistä tyttöä ei voinut kisauttaa samanaikaisesti. Niinpä Split-tyttöjä nähtiin myös kisoissa katsomon puolella kannustamassa joukkuetta parhaisiin suorituksiin. Tämä ennenaikainen startti 10-12 –vuotiaiden sarjaan kannatti kuitenkin ottaa. Sen kertoo jo pelkkä kisamenestys. Syksyn kilpailuista tuomisina oli 4 kappaletta 1 kategorioita, 2 kappaletta 2 kategorioita ja iso kasa bonuksia sekä mitaleja. Hienoimpana saavutuksena tietenkin tyttökisamitali Helsingistä joulukuun alussa. Kisamenestystäkin tärkeämpää oli kuitenkin ekstravuoden tuoma kokemus ja lisämotivaatio treenaamiseen salilla. Kukapa ei innostuisi kisaamisesta ja siitä onnistumisen tunteesta. Kyllä siitä lisäenergiaa salille saatiin
SMsplit3
Tuuletus kuva viime kauden pääkisoista, JEE!
Syksyn jälkeen jouduimme luopumaan yhdestä tytöstä. Kiitos Essille ja koko perheelle panoksesta joukkueessa ja tsemppiä kaikkeen uuteen. Iloksemme joukkoomme liittyi kaksi tyttöä lisää, kun saimme Vilman ja Essin mukaan tiimiin. Niinpä salilla kevättä koti treenaa 16 tyttöä.
_MG_1101
Vilma ja Essi venyttelemässä aluerinki-leirillä
_MG_1143
Vilma hymy huulilla harkkamatolla
_MG_1150
Ja tasapainoilemassa
Keväällä ensikertaa kaikki tytöt ovat sarjamme ikäluokituksen sisällä joten matolla nähdään kaikki 16 tyttöä ja Split-joukkueita kaksin kappalein. 
kuva 1
Kaikki 16 upeaa Split tyttöä
kuva 3

Team Split –joukkueessa voimistelevat: Aava, Emmi, Jasmin, Jenna, Lotta, Oona, Petra ja Vilma

kuva 2
Split-joukkueessa voimistelevat: Elviira, Elena, Emilia, Emma, Emppu, Essi, Milla ja Riina

Syksyn jälkeen jouduimme (ainakin toistaiseksi) hyvästelemään Elviira valmentajan Helsingin töiden vuoksi. Avuksi valmennukseen olemme saaneet Heinin ja Nean.

Kevään kisaohjelmat on valmistuneet joulukuun aikana ja hionta kohti kevään kilpailuja on alkanut. Puvut ovat jo tilauksessa ja kova valmistautuminen kohti tärkeää kisakautta on aloitettu loistavalla energialla!

Kaikille oikein ihanaa uuttavuotta ja paljon treeni-iloa salille!