17.4.2013

Ensimmäiset mitalit!

Kahtena keväisenä lauantaina Turussa ja Liedossa kisattin Svolin aluemitaleista sekä TUL:n piirin mitaleista. Lähdetään liikkeelle ensimmäisistä...

Svolin aluemestaruudet ratkaistiin tuttuun tapaan Kupittaan urheiluhallilla. Tällä kertaa Split joukkueita oli lavalla kaksin kappalein, Split ja Split03, jotta kaikille 2004-syntyneille saimme myös kisakokemusta. Osalla edessä oli kauden ensimmäinen kosketus kisamattoon. 

img_2162-copy
Split03 alkuasennossaan

Aamulla paikalle saapui 16 tytön innostunut porukka, joiden kanssa valmentajat aloittivat lähes loputtoman meikki ja nutturasavotan. Välissä käytiin ottamassa tuntumaa mattoon pikaisesti, kun jokaisella joukkueella oli vain minuutti aikaa aamuharjoituksissa.

IMG_2257

Split pääsi kisasuoritukseen matolle ensimmäisenä loistamaan kilpaa kirkkaiden ja kimaltavien pukujensa kanssa. Suoritus oli perus siisti, vaikka harmittavia tahtivirheitä sattui läpi ohjelman. Suoritus ei ollut parasta Splitiä. Tuomarit kuitenkin arvostivat tyttöjen korkeaa taitotasoa ja siistiä perussuorittamista ja tytöille kuulutettiinkin kategoria 2 ja lisäksi bonus upeasti suoritetuista taito-osista. Olimme todella tyytyväisiä tulokseen vaikka suoritukseen jäikin vielä seuraaviin kisoihin tarkennettavaa. 

Split03 asteli matolle sarjansa viimeisenä joukkueena. Tytöt tekivät siistin suorituksen johon koko joukkue oli todella tyytyväinen. Etenkin treeneissä painotettu hyvä ryhti sekä siisti jalkatyöskentely näkyi matolla. Split03 kuulutettiin kategoriaan 4. Tytöt sijoittuivat kovassa kisassa sijoille 6-7.

Viimeiseen asti saimme odottaa Split-joukkueen kanssa mahdollista aluemitalia. Tällä kertaa se meni kuitenkin nipin napin sivusuun. Onnea Smindi, Elix ja Geminit aluemitaleista.

IMG_2217-Copy
Yhteiskuva suoritusten jälkeen

Molemmat Split-joukkueet siistivät ohjelmia viikon verran ahkerasti kotisalilla, ja paljon siellä saatiinkin aikaiseksi. Lauantaina oli vuorossa sitten TUL:n piirin kilpailut joihin lähdettiin parantamaan suorituksia vieläkin paremmiksi.

_MG_0458
 Jenna meikkauksessa

Aamu alkoi perinteisillä harjoituksilla, joissa ohjelmat olivat perussiistit. Tytöt korjasivat aamun pienet virheet, jonka jälkeen tyttöjen silmät kiinnittyivät haukan lailla harkkamatolle. Treenivuorossa oli seuramme Sanix-joukkue. Intensiivisesti koko porukka katsoi Sanixin aamutreenin lähes nenät kiinni matossa. 

_MG_0424
Sanix matolla

Nutturat ja meikit saatiin valmiiksi ja ennen kisojen alkua oli aikaa ottaa vielä koko seuran yhteinen kuva, josta harmiksi pikku Sade-joukkue puuttuu. 

img_0329

Ehdittiin myös ottaa Siksak-kummijoukkueen kanssa kuvat upeissa kisapuvuissa. Tästä tytöt olivat todella ylpeitä. 

img_0395

Pienet Splitin tytöt ehtivät myös ihastelemaan Sanixin upeaa kisapukua ja kyselemään jokaisen strassin ja kimalteiden erinäistä tarkoitusta. Alisa ja Alina saivatkin vastata hymyssä suin mitä hassuimpiin kysymyksiin, joita tytöt jaksoivat kysellä.

_MG_0473

Splitin vuoro kisamatolla oli taas joukkueista ensimmäisenä. Maskotti "Prööt" sai aimo rutistukset, ja maskotin sisään jätettiin kaikki jännitys, ja sinne se jäikin, sillä tällä kertaa matolla oli upea joukkue, joka kovalla tahdolla oli parantanut viime viikonloppuista suoritusta. Suoritus oli yhtäaikainen, siisti ja tyttöjen iloinen ilmaisu näkyi katsomoon saakka. Tällä kertaa tyttöjen ja valmentajien riemulla ei ollut rajaa, sillä joukkue kuulutettiin kategoriaan 1 ja viime viikonlopun tapaan taito-osa bonuksen kanssa. 

_MG_0596
Prööttiä rutistamassa

_MG_0606

_MG_0616

_MG_0519
Oona suorituksen jälkeen

Split03 pääsi jälleen matolle lähes sarjan viimeisenä. Joukkue oli siistinyt osia ahkerasti viime viikonlopusta, mutta tänään suoritus oli hieman eriaikainen ja jännittynyt, vaikka tämäkin joukkue pääsi puristamaan ylimääräisen jännityksen uuden maskotin sisuksiin. Osien paraneminen näkyi parantuneena kategoriana, joka näissä kisoissa oli 3. Koko tiimi oli todella tyytyväinen molempien joukkueiden suorituksiin ja upeisiin tuloksiin. 

_MG_0645
Jade treenaa tasapainoa ennen suoritusta

_MG_0659

_MG_0672
Hymy korvissa lavalle!

img_0229
Riina suorituksen jälkeen

Tällä kertaa Split-joukkue sai myös ihka ensimmäisen oikean mitalin. Valmentajat pitivät tytöt jännityksessä loppuun saakka ja pyysivät vain tyttöjä laittamaan puvut päälle kisan päätyttyä. Tytöt tekivät työtä käskettyä, mutta kohta alkoi ihmettely miksi ne puvut piti vaihtaa. Lopulta valmentajat kertoivat tytöille, että nyt lähdetään hakemaan mitaleja palkintojenjaosta. Harkkatilassa hyppi seitsemän erittäin iloista tyttöä jotka itkivät onnesta. 

img_1387

Split pääsi myös yhteiskuvaan Lahjan Tyttöjen Elix joukkeen kanssa. Onnea jälleen Smindi sekä Elix mitaleista. 

_MG_0690

Jos viikonlopun kilpailu oli upea Split-joukkueilta oli se myös upea koko Pyrkivän seuralta. Siksak ja Siksak99 nappasivat 12-14 -vuotiaissa kullan sekä pronssin, Sanix kultaa naisten sarjassa, Saga neljännen sija, Smindi mitalin Splitin kanssa 10-12 -vuotiaissa sekä ensimmäisissä kilpailuissaan Selexia joukkue sulostutti katselmussarjassa.

img_1474

img_1517

Onneksi tämä upea kausi ei ole vielä lähellekään paketissa. Huhtikuun viimeisenä viikonloppuma Split lähtee TUL:n mestaruuskisoihin Tampereelle. Uusia haasteita on siis vielä ja kauden tärkeimmät kaksi kisaa edessäpäin. Ahkeraa hiomista jatketaan kotisalilla. Nähdään Tampereella!

_MG_0493

1.4.2013

Joukkueen esittely

Split-joukkueen blogi laitettiin tulille muutama kuukausi sitten. Nyt on vihdoin esittely joukkueesta luettavana joukkue-otsikon alta. Sivulta löydät yksilökuvat sekä tietoa kaikista tytöistä. Käykäähän lukemassa.
oona2
Kisakausi on jo hyvässä vauhdissa. Split on matolla seuraavan kerran Svolin aluekisoissa lauantaina 6.4 Kupittaan urheiluhallissa. Kaikki katsomaan ja kannustamaan. Tsemppiä kaikille kevään kisoihin!