12.12.2013

Mestaruusmitalit ja kategoria 1 ja bonuksia

Tuntuu että tämän syksyn osalta kaikki ylisanat kisamenestyksestä, ohjelmasta, tytöistä, suorituksista, meikeistä, puvusta ja ihan kaikesta on jo sanottu edellisissä postauksissa. Kauden kahdet viimekset kisat voisi kuvailla kaikilla samoilla superlatiiveillä. Siksi jätämme teidät vain ihastelemaan kisoissa napsittuja kuvia....pienellä pohjustuksella kuitenkin.
Marraskuun puolivälissä kisattiin Tampereella TUL:n mestaruuksista. Lauantain kisasuoritukseen ei saatu parasta onnistumista mutta kategoriaan 1 muutaman bonuksen kera se riitti. Sunnuntaina tytöt pääsivät esiintymään yleisölle ja näyttämään sitä parasta Split osaamista. Kovalla tsempillä lähdettiin valmistautumaan Sm-kisaviikonloppuun.
Joulukuun ensimmäiseen päivään huipentui kisakausi. SM-kisapäivä oli tytöille pitkä, mutta varmasti ikimuistoinen. Pääsimme kisamatolle vasta koko kisojen toiseksi viimeisenä joukkueena. Hyvä tsemppi ja keskittyminen palkittiin koko kauden parhaalla suorituksella. Kauan saatiin jännittää kategoriaa, joka kaikkien toiveiden mukaisesti oli 1 elämys sekä taito-osa bonuksen kanssa. Mestaruusmitalit kaulaan ja kausi onnellisesti paketissa.
Nauttikaa kuvista!
_MG_0574
Tampereella ehdimme viettää aikaa yhdessä majoituskoulun leikkipuistossa
_MG_0576
Kavereille annettiin tietysti vauhtia
_MG_0577
Petra uskalsi kavuta kiipeilytelineen huipulle
_MG_0586
Lotta pääsi Jasminin reppuselkään
_MG_0582
Telineissä roikuttiin oikein ja
_MG_0579
Tietysti myös väärinpäin
_MG_0596
Tampereen kisa-päivä alkoi alkumarssilla
_MG_0590
Marssin jälkeen päästiin kisalämpän pariin
_MG_0700
_MG_0699
_MG_0697
_MG_0709
Osa-treeniä kisa lämmittelyn loppu puolella
_MG_0715
_MG_0605
Ohjeet kuunneltiin tarkasti harkkamatolla
_MG_0600
Tasapainojen harjoittelua harkkamatolla ennen suoritusta
_MG_0602
Hymy korvissa kerrattiin ohjelman alkua viimeiseinä ennen suoritusvuoroa
_MG_0607
Sitten päästiin matolle
_MG_0609
_MG_0611
_MG_0615
Kilpailupäivän päätteeksi päästiin nauttimaan kanapastasta läheisessä ravintolassa
_MG_0624
Sunnuntaina suuntasimme jälleen kisapaikalle
_MG_0633
Kisapaikalla alkoi lämmittely sekä harkkasuoritukseen että esiintymiseen
_MG_0632
_MG_0631
_MG_0629
_MG_0634
_MG_0644
Avausten jälkeen siirryttiin jälleen ohjelman kertaamiseen
_MG_0654
_MG_0661
_MG_0645
_MG_0664
_MG_0662
_MG_0642
_MG_0678
Sitten harkkasuorituksen pariin
_MG_0682
_MG_0684
_MG_0688
_MG_0690
_MG_0694
_MG_0696
_MG_0721
Aamuharjoituksen jälkeen mentiinkin jo valmistautumaan suoritukseen joka oli jo kilpailuiden alussa
_MG_0722
_MG_0723
_MG_0724
SMsplit26
Tampereen matkan jälkeen koitti SM-kilpailut, jonne matkusti myös tuttu Split-lakana
SMsplit23
Kiireisen päivän aikana riitti aikaa myös muiden joukkueiden kannustamiselle
SMsplit22
Valmiina kauden viimeisen kisasuoritukseen
SMsplit21
SMsplit20
SMsplit19
SMsplit18
SMsplit17
SMsplit15
SMsplit13
SMsplit12
SMsplit10
SMsplit8
Palkintojenjaossa
SMsplit9
SMsplit7
Palkintojenjaon jälkeen pääsimme ottamaan kuvia mitalit kaulassa
SMsplit6
SMsplit5
SMsplit4
SMsplit3
SMsplit2
Ja sitten tuuletettiin upeaa ensimmäistä pallo kautta, JES!