3.5.2013

TUL:n mestaruuskilpailut!

Split saapui Tampereelle yhdessä Siksakin kanssa jo perjantaina hyvissä ajoin iltapäivällä, koska virallinen mattoharkka oli vuorossa jo perjantai-iltana. Harkkasuorituksessa sattui outoja kuviovirheitä mutta muuten se oli mallikelpoinen suoritus. 

_MG_0140

_MG_0135

Treenin jälkeen alkoi koulun metsästys, joka osoittautui valmentajille liian isoksi palaksi (lue: iPhonen ja navigaattorin vika). Matkaa kertyi painavien kassien kanssa reilu kilometri liikaa, mutta haba kasvoi ja kunnon loppuverkkakin tuli tehtyä. Siksakin valmentajat olivat jo ehtineet huolestuneena soitella mihin olimme eksyneet. Pikasuihku, iltapala ja ehti siinä samalla tehdä videoanalyysia harkastakin. 


_MG_0005

Lauantaina oli aikaa nukkua pitkään ja käydä rauhassa aamupalalla. Jäimme Siksakin kanssa laittamaan hiuksia ja meikkejä koululle. Tosin osa keksi aivan toisenlaista ajanvietettä. 
Käy kurkkaamassa täältä!

Leikkipuisto osoittautui aurinkoisena päivänä hyväksi lapsenvahdiksi!

image_1367573371085109

Lauantain kisalämppä sujui osin koululla ja osin kisapaikalla. Harkkamatolla ilmeet olivat jo todella keskittyneet.

_MG_0051


_MG_0056

Kisamatolla nähtiin ensikertaa tällä kaudella 10 tyttöä, ja ilman tasapainovirheitä suoritus oli  hyvä, yhtäaikainen ja tarkka. Emme olleet täysin tyytyväisiä kuitenkaan suoritukseen. Virheet korjattiin pois ja siirryttiin jännittämään tulosta.

taivutus

soolo
lotta

Sitten se kategoria. Jännittämistä riitti monen ohjelman ajan. Ilo oli ylimmillään kun joukkue kuulutettiin jälleen kerran kategoriaan 1. Pääsimme muiden sarjamme 1. kategorian  joukkueiden kanssa esiintymään sunnuntaina. Lauantain kisapäivä oli pitkä, sillä kannustimme vielä Sanixin upeaan suoritukseen koko kisan viimeisenä yhdeksän aikaan illalla. 

_MG_0063

Sunnuntai alkoi jälleen aamuharkalla. Pitkä ja onnistunut kisaviikonloppu oli esiintymistä vaille valmis. Tytöt pääsivät lavalle kerrankin ilman jännitystä. No, kyllä se yleisön eteen meneminen taisi silti aika monta tyttöä jännittää. Suoritus oli iloinen ja paljon rennompi mitä lauantaina. Harmiksemme kaikki tasapainovirheet eivät  vieläkään olleet poissa. Esiintyminen oli kuitenkin hyvä kenraaliharjoitus tulevan viikonlopun tyttömestiksiä varten. 

_MG_0158

_MG_0186

Sarjassamme palkittiin Fitrit, Feline sekä Nikhi. Pyrkiväläisistä kultaiset mitalit kävi omissa sarjoissaan nappaamassa Siksak sekä Sanix. Onnea kaikille mitalisteille!

Ennen Turkuun lähtöä ehdimme ottaa kuvia jos jonkin näköisiä. Yhteiskuva käytiin nappaamassa myös Smindin kanssa. Kuvista päätellen viikonoppu oli hauska ja pitkä.

_MG_0200

_MG_0205

Sunnuntaina nähdään Splitin kauden päättävissä kisoissa Turussa :)
Tsemppiä kaikille loppukauteen!

_MG_0219

3 kommenttia:

  1. Voisitteko laittaa videon ohjelmasta?

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti meillä ei ole videota sellaisessa muodossa hallussamme, että voisimme sen nettiin laittaa. Yritän selvittää asiaa ja teemme tänne erilisen postauksen kevään kisavideosta, jos sellaisen käsiini saan. :)

    VastaaPoista